Sanoma Lehtimedia Oy:n kustantama Kouvolan Sanomat -sanomalehti (jäljempänä KS) koostuu KS-kantalehdestä sekä julkaisupäiven mukaan vaihtelevista liitteistä. Lisäksi KS voi sisältää mm. erilaisia kaupallisia liitteitä. Tarkempia tietoja KS:sta ja siihen kulloinkin kuuluvista liitteistä saa Kouvolan Sanomien asiakaspalvelusta, Lehtikaari 1, Kouvola.
KS-kantalehti ilmestyy pääsääntöisesti seitsemänä päivänä viikossa tiettyjä erikoispyhiä tai muita vastaavia päiviä lukuun ottamatta. KS:lla tarkoitetaan näissä tilausehdoissa sekä KS-kantalehteä että sen kanssa samaan aikaan painettuja liitteitä. Näitä tilausehtoja sovelletaan kaikkiin KS-tilauksiin.
1. Tilausmuodot
Kestotilaus (jatkuva tilaus) on voimassa jatkuvasti ilman uudistamista, kunnes tilaaja irtisanoo tilauksen. Kestotilaus jakautuu sovittuihin laskutusjaksoihin (12, 6, 4, 3, 2 tai 1 kuukautta; 1 kk:n laskutusjakso on mahdollinen vain suoraveloitukseen liittyneillä tilaajilla). Uusi kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alussa ja seuraavat hyvissä ajoin ennen seuraavaa alkavaa laskutusjaksoa.
Määräaikaistilaus on voimassa sovitun määräajan, joka on samalla määräaikaistilauksen laskutusjakso. Määräaikaistilaus laskutetaan määräajan alussa. Tilaaja voi milloin tahansa pidentää määräaikaisen tilauksensa pituutta tai siirtyä kestotilaajaksi ilmoittamalla siitä KS asiakaspalveluun.
Opiskelijatilaus: Opiskelijalla on oikeus kulloinkin voimassa olevaan opiskelija-alennukseen, joka lasketaan vastaavan pituisesta normaalihintaisesta tilauksesta. Opiskelijatilaukseen sisältyy aina digilehti. Opiskelijatilauksen edellytyksenä on, että tilaaja on omassa taloudessa asuva päätoiminen opiskelija, eikä talouteen kuulu ansiotyössä olevia henkilöitä. Opiskelijatilaus tehdään pääsääntöisesti opiskelupaikkakunnalle. Opiskelijatilaukseen ei ole oikeutettu aikuiskoulutuskeskuksessa tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa opiskeleva henkilö. Opiskelijatilausoikeus varmennetaan täyttämällä tilauslomakkeeseen oppilaitoksen nimi ja opiskelijakortin numero tai www-tilauksissa täyttämällä vastaavat tietokentät. Opiskelijan opiskelujen jatkuvuus tarkistetaan vuosittain lähetettävällä tarkistuskortilla. Opiskelijatilauksen maksimipituus on 6 vuotta. Muilta osin opiskelijatilaukseen sovelletaan kesto- ja määräaikaistilauksen ehtoja.
Yhdistelmätilauksissa (painettu lehti + digilehti) noudatetaan paperisen lehden tilausehtoja. Verkon osalta Kouvolan Sanomien digilehden käyttöehtoja.
Tilausvaihtoehdot
Kouvolan Sanomat voidaan tilata viikon jokaiselle päivälle (7-päiväinen tilaus), maanantaista perjantaihin (ma - pe tilaus), perjantaista sunnuntaihin (pe - su tilaus) tai lauantaista sunnuntaihin (la - su tilaus). KS ei ilmestynä kaikkina juhlapyhinä tai niiden jälkeisinä päivinä.
KS digilehden tilaus. Kouvolan Sanomat voidaan tilata myös digilehtenä, jolloin sovelletaan KS:n digilehden käyttöehtoja ja soveltuvin osin KS:n tilausehtoja.
Ulkomaan tilauksiin lisätään voimassa oleva postimaksu.
Kouvolan Sanomien toimesta maksamattomina puretuista tilauksista veloitetaan kulloinkin voimassaolevasta hinnastosta ilmenevän käsittelymaksun lisäksi normaalihinnaston mukainen tilausmaksu siltä ajalta, jonka tilaaja on ehtinyt saada lehteä. Mikäli tilaaja ei maksa tilaustaan viimeistään eräpäivänä, Kouvolan Sanomat varaa oikeuden siirtää laskun perinnän perintätoimistoon. Mahdollisen maksumuistutuslaskun lähettämisestä veloitetaan hinnaston mukainen kulu.
2. Tilausten alkamisaika
KS-tilaukset voidaan aloittaa mistä päivästä tahansa. Arkena ennen klo 17 tehty tilaus voidaan yleensä toimittaa seuraavana päivänä ja viikonloppuna tehty tilaus seuraavana tiistaina.
3. Tilaajan jakelukeskeytykset, osoitteenmuutokset ja -siirrot
Tilaaja voi tilapäisesti keskeyttää KS-tilauksensa jakelun tai muuttaa tilauksen osoitetta verkossa osoitteessa asiakaspalvelu.kouvolansanomat.fi tai ilmoittamalla asiasta KS:n asiakaspalveluun. Arkena ennen klo 17 tehty muutosilmoitus voidaan huomioida yleensä seuraavana päivänä ja viikonloppuna tehty muutosilmoitus yleensä seuraavana tiistaina.
Tilapäinen jakelunkeskeytys. Kestotilauksen lyhin tilapäinen jakelunkeskeytysaika on jokapäiväisellä tilauksella 3 pv, ma-pe tilauksella 5 pv, pe-su tilauksella 3 pv ja la-su tilauksella 2 pv. Määräaikaisella tilauksella lyhin tilapäinen jakelunkeskeytysaika on jokapäiväisellä tilauksella 7 pv, ma-pe tilauksella 5 pv, pe-su tilauksella 3 pv ja la-su tilauksella 2 pv.
Kestotilauksen vähintään viikon pituiset tilapäiset jakelunkeskeytykset siirtävät tilauksen seuraavan laskutusjakson alkua eteenpäin keskeytysajalla. Määräaikaisissa tilauksissa jakelunkeskeytyksiä ei hyvitetä. Tilapäisen jakelunkeskeytyksen maksimiaika on 6 kk, jonka jälkeen tilaus lähtee automaattisesti jakeluun. Maksamattomia tilauksia voi keskeyttää max. 1 kk. KS Digilehden tilausta ei voi tilapäisesti keskeyttää.
Tilapäinen osoitteenmuutos. Kestotilauksen tilapäisen osoitteenmuutoksen minimiaika on jokapäiväisellä tilauksella 3 pv, ma-pe tilauksella 5 pv, pe-su tilauksella 3 pv ja la-su tilauksella 2 pv.
Määräaikaisilla tilauksilla tilapäisen osoitteenmuutoksen minimiaika on jokapäiväisellä tilauksella 7 pv, ma-pe tilauksella 5 pv, pe-su tilauksella 3 pv ja la-su tilauksella 2 pv.
Tilapäiset osoitteensiirrot ovat mahdollisia vain kotimaassa.
4. Kestotilauksen (jatkuva tilaus) laskutuskauden muuttaminen
Tilaaja voi ilman lisäkuluja muuttaa laskutusjakson pituutta ilmoittamalla siitä KS:n asiakaspalveluun vähintään yhtä viikkoa ennen meneillään olevan laskutusjakson päättymistä. Muutos astuu tällöin voimaan uuden laskutusjakson alkaessa.
Mikäli tilaaja haluaa muuttaa tilauksensa laskutusjaksoa edellä mainittua myöhemmin, kun uuden laskutusjakson alkuun on vähemmän kuin yksi viikko, veloitetaan laskutusjakson muutoksesta kulloinkin voimassaolevasta hinnastosta ilmenevä käsittelymaksu.
5. Kestotilauksen (jatkuva tilaus) irtisanominen
Tilaaja voi irtisanoa kestotilauksensa missä vaiheessa tilausta hyvänsä 30 päivän irtisanomisaikaa noudattaen. Tilaus päättyy irtisanomisajan kuluttua ja Kouvolan Sanomat palauttaa tilaajalle sen osan tilaushinnasta, joka alkuperäisestä laskutusjakson hinnasta on jäljellä irtisanomisajan jälkeen.
Mikäli tilaaja haluaa päättää kestotilauksensa edellä mainittua irtisanomisaikaa noudattamatta, lehden tilaus päättyy 3 päivän kuluessa tilaajan tekemästä ilmoituksesta. Kesken tilausjakson irtisanotuista tilauksista veloitetaan kulloinkin voimassaolevasta hinnastosta ilmenevän käsittelymaksun lisäksi normaalihinnaston mukainen tilausmaksu siltä ajalta, jonka tilaaja on ehtinyt saada lehteä. Mahdolliset tilauksen kampanjaedut eivät ole voimassa, mikäli tilaus irtisanotaan kesken tlausjakson.
6. Tilaushinnat ja tilausehtojen muutokset
Kunkin laskutusjakson hinta perustuu sen alkaessa voimassa olevaan hinnastoon. Tilaushinnat ovat päivittäin nähtävissä myös Kouvolan Sanomien verkkosivuilla ja asiakaspalvelussa. Kouvolan Sanomilla on oikeus muuttaa tilausehtoja sekä -hintoja. Tilausehtojen muutoksista ilmoitetaan KS:ssä, KS:n verkkopalvelussa tai muulla vastaavalla tavalla. Muutokset astuvat voimaan ilmoitettuna ajankohtaja ja ne koskevat kaikkia tilauksia. Tilaajalla on muutoksista tiedon saatuaan oikeus irtisanoa tilauksensa päättymään laskutusjakson päättymiseen ilmoittamalla asiasta KS:n asiakaspalveluun vähintään yhtä viikkoa ennen voimassaolevan laskutusjakson päättymistä. Tilaajaan ei tällöin sovelleta muuttuneita hintoja tai ehtoja. Laista, asetuksista, viranomaismääräyksistä tai muista vastaavista seikoista johtuvat hinnan- tai ehtomuutokset tulevat kuitenkin voimaan välittömästi ilman eri ilmoitusta ja ne koskevat välittömästi kaikkia tilauksia.
Vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanomalehtien verokanta on 9% 1.1.2012 lähtien ja KS Digilehden 23%.
7. Vastuu Kouvolan Sanomien toimittamisesta ja painojäljestä
KS pyritään päälevikkialueen varhaisjakelualueella jakamaan ilmestymispäivänä arkisin klo 6.30, lauantaisin klo 7.00 ja pyhäpäivinä klo 7.00 mennessä. Jakelussa voi olla paikallisia sekä mm. säätilasta aiheutuvia eroavaisuuksia ja poikkeuksia. Jakelu suoritetaan paikallisesti sovitun palvelutason mukaisesti. Lehdenjakajalla tulee säästä riippumatta olla esteetön pääsy postilaatikolle tai -luukulle ja nimien sekä osoitenumeroiden tulee olla merkitty niihin selkeästi. Mikäli KS jää lehdestä johtuvasta syystä kokonaan toimittamatta, tilaajan tulee viivytyksettä reklamoida toimittamatta jääneestä KS:sta Kouvolan Sanomien jakeluhäiriönumeroon. Kouvolan Sanomien vastuu rajoittuu ensisijaisesti toimittamatta jääneen KS:n toimittamiseen. Kello 10 mennessä puuttuvaksi ilmoitettu KS pyritään toimittamaan päälevikkialueella tilaajalle Itella Oyj:n paikkausjakelun avulla. Toissijaisesti Kouvolan Sanomat pidentää tilausjaksoa kokonaan toimittamatta jääneitä KS:ia vastaavalla määrällä. Kouvolan Sanomilla ei ole muuta tai laajempaa vastuuta KS:n ilmestymättä tai toimittamatta jäämisestä eikä Kouvolan Sanomat edellä esitetyn lisäksi korvaa tilaajalle jakeluhäiriöstä tai KS:n toimittamatta tai ilmestymättä jäämisestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa, kustannuksia tai välittömiä tai välillisiä vahinkoja. KS toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. Kouvolan Sanomat ei suorita hyvitystä ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä KS:ista.
Kouvolan Sanomien painoksessa voi esiintyä poikkeamia painojäljessä. Kouvolan Sanomat ei vastaa painojäljessä esiintyvistä poikkeamista.
8. Etämyynti
Tilaajalla on oikeus peruuttaa etämyynnissä tekemänsä tilaus Kuluttajansuojalain (38/1978) 6 luvun 15 § ehdoin, ilmoittamalla siitä Kouvolan Sanomien asiakaspalveluun 14 päivän kuluessa tilausvahvistuksen vastaanottamisesta. Peruuttamiselle ei tarvitse esittää syytä. Ennen peruuttamista saapuneita lehtiä ei tarvitse palauttaa. Peruuttamisoikeus koskee tilanteita, joissa Kouvolan Sanomien myyjä on oma-aloitteisesti puhelimitse tarjonnut lehteä tilattavaksi.
9. Tietosuoja
KS:n tilaajat ovat Sanoma Lehtimedia Oy:n asiakasrekisterissä, jossa olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. KS:llä ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvilla yhtiöillä on lisäksi oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja perusteltuja käyttötarkoituksia varten (kuten suoramainontaa, etämyyntiä ja muuta suoramarkkinointia ja mielpide- ja markkinatutkimuksiin) henkilötietolain mukaisesti. Tilaaja vo kieltää tietojensa käytön markkinointitarkoituksiin ja mielipide- ja markkinatutkimuksiin ilmoittamalla asiasta KS:n asiakaspalveluun. Tilaajan tai asiakaspalveluun yhteyttä ottaneen henkilön ja Kouvolan Sanomien väliset puhelut tallennetaan asiakaspalvelutapahtumien varmentamiseksi sekä asiakaspalvelun kehittämistä ja koulutusta varten.